Elina istui työpöytänsä ääressä toimistossa, joka oli lähes tyhjä. Oli myöhä iltapäivä, ja suurin osa hänen kollegoistaan oli jo lähtenyt kotiin. Hän kuitenkin naputteli vielä viimeisiä sähköposteja ja siirteli tiedostoja paikasta toiseen. Huoneessa vallitsi hiljaisuus, jota vain tietokoneen vaimea hurina rikkoi.
Hän tunsi olonsa levottomaksi. Ei siksi, että töitä olisi ollut erityisen paljon – päinvastoin, päivä oli ollut melko rauhallinen. Mutta jokin oli muuttunut toimistolla viime viikkoina, jokin, mitä hän ei voinut täysin selittää. Ehkä se johtui siitä, että hän ei ollut enää yksin tässä hiljaisessa tilassa. Toisella puolella huonetta, toisen työpöydän ääressä, istui Matti.
Matti oli aloittanut toimistolla muutama kuukausi sitten. Hän oli hiljainen, mutta charmikas mies, joka oli nopeasti saanut kaikkien huomion. Hänen itsevarmuutensa ja huumorintajunsa vetosivat Elinaan heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Mutta Elina oli yrittänyt pitää etäisyyttä – hän tiesi, että Matti oli naimisissa, ja hän itsekin oli ollut pitkään vakavassa suhteessa. Mutta heidän välillään oli jotain, mikä tuntui väistämättömältä.
Elina vilkaisi sivusilmällä Mattia. Hän huomasi miehen kädet lepäämässä näppäimistön yllä, mutta katse oli poissa, vaeltamassa. Jokin Matin olemuksessa oli muuttunut viime viikkoina, ja Elina ei voinut olla huomaamatta, että miehen katse pysähtyi yhä useammin hänen suuntaansa. Aluksi se oli ollut satunnaista, mutta nyt... nyt hän tunsi sen.
Heidän välinen hiljainen jännitys oli kasvanut jokaisena päivänä. Se alkoi pienistä asioista: katseista, jotka kestivät hieman liian kauan, pienistä hymyistä, jotka vaihdettiin, kun kukaan ei katsonut. Heidän keskustelunsa olivat muuttuneet henkilökohtaisemmiksi, syvemmiksi, ja vaikka kumpikaan ei ollut sanonut ääneen mitään, molemmat tiesivät, mitä he ajattelivat.
Elina tunsi, kuinka hänen sydämensä alkoi lyödä nopeammin. Matti käänsi katseensa häneen, ja hetken heidän silmänsä kohtasivat. Se hetki oli kuin sähköisku. Elina näki Matin silmissä saman palavan halun, jota hän itsekin tunsi sisällään. Se oli kuuma, intensiivinen tunne, joka kasvoi päivä päivältä.
Ilmassa oli raskauttavaa odotusta. Molemmat tiesivät, että jotain oli muuttumassa. Elina ei tiennyt, oliko se hyvä vai huono asia, mutta hän ei voinut enää vastustaa sitä tunnetta, joka oli vallannut hänen kehonsa ja mielensä.
Kun Matti nousi hitaasti tuolistaan ja käveli kohti Elinan työpöytää, Elina tunsi, kuinka hänen hengityksensä kiihtyi. Hän yritti keskittyä tietokoneen näyttöön, mutta se oli turhaa. Hän tiesi, että Matti oli tulossa suoraan hänen luokseen. Heidän välinen jännitys oli nyt käsin kosketeltavaa.
Matti pysähtyi hänen pöytänsä viereen ja nojautui kevyesti siihen.
"Pitkä päivä?" Matti kysyi matalalla äänellään, joka sai Elinan vatsanpohjan vavahtamaan.
Elina katsoi ylös häneen, yrittäen pitää ilmeensä neutraalina, vaikka hänen kehonsa hehkui halusta.
"Kyllä, vähän vielä jäljellä", hän vastasi hiljaa.
Matti ei liikkunut, hän vain katseli Elinaa syvällä katseellaan. Elina tunsi sen katseen kuin fyysisenä kosketuksena, ja hänen kehonsa vastasi siihen väistämättä. Hän tiesi, ettei heidän tarvinnut sanoa enää mitään. Kumpikin tiesi, mitä toinen ajatteli.
Matti kumartui hieman lähemmäksi, ja Elina tunsi hänen lämpimän hengityksensä poskellaan. Hänen sydämensä jyskytti nyt kovempaa kuin koskaan aiemmin, ja hänen kehonsa huusi kosketusta, jonka hän oli liian pitkään kieltänyt itseltään.
"Olet miettinyt tätä yhtä paljon kuin minäkin, eikö niin?" Matti kysyi matalalla, rauhallisella äänellä.
Elina ei vastannut heti, mutta heidän välinen hiljaisuus puhui puolestaan. He molemmat tiesivät vastauksen. Elina nyökkäsi hitaasti, hänen katseensa ei irtautunut Matista hetkeksikään.
Matti siirtyi lähemmäksi, ja Elina tunsi miehen sormenpäät kevyesti hänen käsivarrellaan. Se pieni kosketus sai hänen koko kehonsa värisemään odotuksesta. Hän tiesi, ettei ollut enää paluuta – hän ei halunnut sitä. Tämä hetki oli väistämätön.
Matti kumartui vielä lähemmäksi, ja Elina tunsi hänen huuliensa olevan vain senttien päässä hänen omistaan. Heidän hengityksensä sekoittui, ja hetken kaikki tuntui pysähtyvän. Elina sulki silmänsä ja antoi itsensä vajota siihen tunteeseen, joka oli kasvanut heidän välillään viikkojen ajan.
Kun heidän huulensa lopulta kohtasivat, se oli kuin räjähdys. Kaikki se jännitys, joka oli kasvanut heidän välillään, purkautui yhdellä voimakkaalla hetkellä. Suudelma oli intensiivinen, täynnä palavaa halua, jota kumpikaan ei voinut enää pidätellä. Elina tunsi Matin kädet hänen ympärillään, vetäen hänet tiukasti lähelle, ja hänen koko kehonsa vastasi siihen kosketukseen.
He suutelivat kiihkeästi, eikä mikään muu tuntunut sillä hetkellä merkitsevän. Elina oli odottanut tätä hetkeä niin kauan, ja nyt, kun se tapahtui, hän ei halunnut sen loppuvan. Matti oli hänen edessään, hänen ympärillään, ja heidän välinen vetovoima oli nyt käsin kosketeltavaa.
Matti painoi Elinan kevyesti seinää vasten, heidän kehonsa sulautuivat yhteen. Jokainen liike oli täynnä intohimoa, ja Elina tunsi, kuinka hänen omat halunsa nousivat pintaan yhä vahvemmin. Hän oli täysin Matin vallassa, ja se tunne oli yhtä aikaa vapauttava ja kiihottava.
Matti siirsi suudelmaa pitkin Elinan kaulaa, ja jokainen kosketus hänen huuliltaan sai Elinan värisemään. Hän hengitti raskaasti, antautuen täysin tälle hetkelle. Hänen mielensä oli sumussa, eikä hän halunnut ajatella mitään muuta kuin tätä hetkeä, tätä hetkeä Matin kanssa.
Matti otti kiinni Elinan kasvoista ja nosti hänen katseensa omaansa. Heidän silmänsä kohtasivat jälleen, ja siinä katseessa oli kaikki – kaikki se halu, intohimo ja jännitys, jota he olivat pidätelleet niin pitkään.
"Tätä minä olen halunnut koko ajan", Matti kuiskasi hiljaa, hänen äänensä täynnä kiihkoa.
Elina ei pystynyt vastaamaan – hän oli täysin Matin vallassa, eikä mikään muu tuntunut merkitsevän. Tämä hetki oli se, mitä hän oli odottanut, ja nyt se oli totta.
Heidän suudelmansa jatkuivat, yhä kiihkeämmin ja intensiivisemmin. Elina ei tiennyt, kuinka kauan he olivat siinä – aika oli menettänyt merkityksensä. Kaikki, mitä hän tunsi, oli Matin kosketus, hänen huultensa lämpö ja heidän yhteinen, palava halunsa.
Kun he lopulta vetäytyivät toisistaan, heidän hengityksensä oli raskasta ja sekavaa. Elina katsoi Mattia, hänen sydämensä vieläkin sykki nopeasti, mutta nyt se sykki tyydytyksestä, siitä palavan halun täyttymyksestä, jonka he olivat jakaneet.
Heidän välillään oli nyt jotain uutta, jotain, mitä ei voinut enää peruuttaa. Mutta sillä ei ollut väliä. Tämä hetki oli ollut kaiken arvoinen.