Ilta oli lämmin ja hiljainen, täynnä lupauksia jostain tuntemattomasta. Baarin terassi oli täynnä ihmisiä, mutta heidän äänensä olivat pelkkää taustahälyä Lauran korvissa. Hänen huomionsa oli kiinnittynyt yhteen asiaan: häneen. Mies istui kauempana baaritiskin toisella puolella, katsoen häntä suoraan. Tuo katse oli jo pitkään poltellut Lauran ihoa, kuin se olisi voinut koskettaa häntä ilman että heidän välillään oli metriäkään.


Laura ei voinut selittää, mikä tuossa katseessa oli, mikä siinä veti häntä puoleensa niin voimakkaasti. Se oli intensiivinen, syvä ja täynnä jotain, jota hän ei ollut koskaan ennen kokenut. Oli kuin hän olisi nähnyt suoraan hänen lävitseen, kaikkiin niihin osiin, joita hän ei ollut valmis näyttämään kenellekään.


Mies ei ollut tehnyt elettäkään lähestyäkseen häntä. Hän vain katseli, mutta siinä katseessa oli enemmän lupauksia kuin tuhannessa sanassa. Laura tunsi, kuinka hänen sydämensä alkoi lyödä nopeammin, ja vatsassa kiertyi outo kihelmöinti. Hän huomasi tarttuvansa lasiinsa tiukemmin, kuin se olisi voinut tarjota hänelle jotain tukea tässä tilanteessa.


Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun he olivat samassa paikassa. Mies oli ollut siellä jo kahtena aiempana iltana, aina samassa kohdassa, aina katsomassa. Se oli vaarallista ja houkuttelevaa yhtä aikaa. Laura oli kokenut miesten katseita aiemminkin, mutta ei mitään tällaista. Tämä ei ollut pelkkä kiinnostus – se oli omistava, vaativa katse, joka kertoi, että hän tiesi tarkalleen, mitä halusi.


Laura ei ollut koskaan ollut ihminen, joka antaisi helposti periksi tuntemattomille tunteille. Hän piti kontrollista, siitä, että tiesi aina tarkalleen, mitä oli tapahtumassa ja mihin suuntaan oli menossa. Mutta nyt, tämän miehen katseen alla, hän tunsi kontrollin lipsuvan otteestaan. Jokin hänessä halusi antautua, antaa periksi sille intensiiviselle tunteelle, joka syttyi heidän välilleen ilman ainuttakaan sanaa.


Hän vilkaisi nopeasti alas lasiinsa, yrittäen saada hengityksensä tasaantumaan. Mutta se oli turhaa. Hän tunsi edelleen miehen katseen ihollaan, kuin se olisi ollut fyysinen kosketus. Jokainen sekunti, jonka hän vietti siinä katseessa, tuntui kasvattavan jännitettä heidän välillään. Se oli kuin sähköä ilmassa, odottaen räjähdystä.


Kun Laura vihdoin nosti katseensa uudelleen, mies hymyili. Se oli pieni, itsevarma hymy – ei ylimielinen, mutta sellainen, joka kertoi, että hän tiesi tarkalleen, mitä teki. Laura tunsi sykkeen kiihdyttävän vielä enemmän, ja samalla hänen kehoonsa levisi lämmin aalto, joka sai hänen ihonsa kihelmöimään. Hän tiesi, ettei hän enää voinut vetäytyä pois tästä pelistä.


Hitaasti, melkein huomaamattomasti, mies nousi tuoliltaan ja lähti kävelemään häntä kohti. Jokainen askel oli täynnä itsevarmuutta, kuin hän olisi tiennyt, että Laura odotti juuri tätä hetkeä. Laura ei liikahtanutkaan, vaikka hänen kehonsa jännittyi odotuksesta. Se oli kuin hidastettu kohtaus elokuvasta – hetki, jolloin kaikki muu maailmassa katosi, ja jäljelle jäi vain he kaksi.


Mies pysähtyi aivan Lauran pöydän viereen. Heidän katseensa kohtasivat jälleen, ja Laura tunsi, kuinka hänen hengityksensä salpautui. Mies ei puhunut, mutta hänen läsnäolonsa täytti tilan heidän välillään. Hän tunsi jännityksen kasautuvan niin voimakkaaksi, että se melkein sattui.


"Saanko istua?" mies kysyi lopulta matalalla äänellä, joka tuntui resonoivan Lauran koko kehossa.


Laura nyökkäsi. Hän ei luottanut ääneensä tarpeeksi vastatakseen sanoilla. Hänen ajatuksensa olivat pelkkää sekamelskaa, jossa kiihko ja varovaisuus taistelivat keskenään.


Mies istui alas, nojaten rennosti taaksepäin, mutta hänen katseensa ei vieläkään hellittänyt. Se oli kuin magneetti, joka veti Lauran yhä syvemmälle johonkin, mistä hän ei ollut varma, halusiko paeta vai sukeltaa vielä syvemmälle.


"Et ole käynyt täällä usein", mies sanoi, äänessään kevyt, melkein huoleton sävy, mutta katse oli edelleen täynnä sitä samaa intensiteettiä.


Laura hymähti, yrittäen peittää hermostuneisuutensa. "Ehkä olen vain käynyt eri aikaan kuin sinä."


Mies hymyili jälleen, tällä kertaa hieman leveämmin. "Ehkä."


Hiljaisuus heidän välillään ei ollut epämukavaa. Se oli täynnä jännitettä, joka odotti purkautumista. Laura tunsi, kuinka hänen hengityksensä oli tiheää ja kehonsa herkkänä jokaiselle pienimmällekin liikkeelle. Hän tiesi, että tämä ei ollut tavallinen kohtaaminen. Tämä oli jotain paljon enemmän, jotain, mikä oli syvällä hänen alitajunnassaan kytenyt, mutta joka nyt nousi pintaan.


"Mikä sinun nimesi on?" mies kysyi, kallistaen päätään hieman, katse tarkkaavaisena.


"Laura", hän vastasi, ääni hiljaisena, melkein kuiskauksena.


"Kaunis nimi", mies sanoi, ja hänen äänensävynsä oli täynnä lupauksia. "Olen Aleksi."


Aleksi. Laura maisteli nimeä mielessään. Se tuntui sopivan täydellisesti tähän hetkeen, tähän tuntemattomaan haluun, joka sykki hänen sisällään.


Keskustelu eteni hitaasti, kuin kumpikaan ei olisi halunnut kiirehtiä mihinkään. Jokainen sana, jokainen katse oli täynnä latausta, ja Laura tunsi, kuinka hänen kehonsa reagoi jokaiseen eleeseen. Hän oli täysin tietoinen jokaisesta kosketuksesta, jokaisesta pienestä liikkeestä. Aleksi ei tehnyt mitään liian suoraa, mutta silti hänen läsnäolonsa tuntui täyttävän koko tilan.


Kun aika kului, Laura huomasi, ettei hän enää jaksanut pidätellä itseään. Hän oli odottanut tarpeeksi kauan, leikitellyt omilla tunteillaan ja jännityksellään. Nyt hän halusi enemmän. Hän halusi tietää, miltä Aleksin kosketus tuntui – miltä se katse, joka oli poltellut hänen ihoaan koko illan, tuntuisi oikeasti.


"Haluan tietää jotain", Laura sanoi lopulta, hänen äänensä kuulostaen lähes käheältä omissa korvissaan.


"Mitä haluat tietää?" Aleksi vastasi, nojautuen hieman lähemmäs, kuin hän olisi jo arvannut, mitä Laura aikoi sanoa.


"Mitä tapahtuu, jos annan periksi?"


Aleksin silmissä välähti, ja pieni hymy kävi hänen huulillaan. "Siinä tapauksessa et tule katumaan sitä."


Lauran sydän hakkasi niin lujaa, että hän pelkäsi sen kuuluvan ulos hänen rinnastaan. Hän tiesi, että tässä oli nyt se hetki. Hetki, jolloin hän voisi joko astua pois ja palata normaaliin elämäänsä – tai antautua tälle oudolle, intensiiviselle tunteelle, joka oli kiehunut pinnan alla jo liian pitkään.


Hän ei tarvinnut enää enempää vakuuttelua. Hän nousi hitaasti ylös, tuntien, kuinka hänen kehonsa tärisi kevyesti. Aleksi seurasi häntä katseellaan, ja tuo polttava intensiteetti heidän välillään oli melkein sietämätön.


"Saat minut näyttämään sinulle", Laura sanoi hiljaa.


Aleksi nousi seisomaan, ja heidän katseensa kohtasivat jälleen. Tällä kertaa Laura ei perääntynyt. Hän oli valmis – valmis antamaan periksi sille, mitä tämä hetki toi mukanaan.


He lähtivät yhdessä baarista, astuen ulos lämpimään yöhön. Laura ei tiennyt, mitä tuleman piti, mutta hän ei enää välittänyt. Hän tunsi vain Aleksin katseen poltteen, joka sai hänet unohtamaan kaiken muun.