Kaikki alkoi työpäivän jälkeen, tavallisena iltapäivänä, kun ilta-aurinko jo laski hiljalleen Helsingin talojen taakse. Laura seisoi toimiston kahvihuoneessa, katsoen ulos ikkunasta, kun hän näki ensimmäisen kerran Oskarin. Hän oli uusi työntekijä, ja hänen vakavat, tummat silmänsä vangitsivat Lauran huomion heti. Ne silmät, joita hän ei unohtaisi koskaan, vaikka kuinka yrittäisi.
Oskar oli erilainen kuin kukaan muu. Hän oli vakava, huomaavainen ja hieman etäinen, mutta juuri siinä oli jotain salaperäistä, joka sai Lauran sydämen hakkaamaan. Hän yritti aluksi olla kiinnittämättä huomiota mieheen. He työskentelivät kuitenkin lähekkäin, ja pian he alkoivat puhua enemmän. Oskarilla oli syvä, miellyttävä ääni, ja jokainen hänen sanansa kuulosti harkitulta. Laura tunsi väistämättä vetovoiman heidän välillään, vaikka hän tiesi, ettei saisi tuntea niin.
Laura oli nimittäin jo kihloissa.
Petri, hänen kihlattunsa, oli hyvä mies – vakaa, huolehtivainen ja kaikin puolin luotettava. Heidän suhteensa oli alusta asti ollut järkevä ja tasapainoinen, mutta jotain siitä puuttui. Laura tiesi sen sisimmässään, mutta ei halunnut myöntää sitä. Heillä oli yhteinen tulevaisuus suunnitteilla, yhteinen talo ja unelmat. Mutta sitten Oskar ilmestyi ja sai kaiken muuttumaan.
Laura huomasi ajattelevansa Oskaria yhä useammin, vaikka hän tiesi, että se oli väärin. Hänen ajatuksensa vaelsivat miehen vakaviin kasvoihin ja siihen, miten tämä joskus katseli häntä pitkään, kuin näkisi hänen sielunsa läpi. Heidän välillään oli jotain, mitä Laura ei ollut koskaan tuntenut Petrin kanssa. Se oli jännitys, kihelmöinti, se raaka tunne, joka sai hänen vatsansa kääntymään ylösalaisin ja sydämensä lyömään kiivaammin.
Jokainen päivä toimistolla oli täynnä hiljaista jännitystä. Oskar seisoi usein lähellä häntä, katsoen häntä ohimennen, ja heidän välillään oli sähköä, jota kukaan muu ei tuntunut huomaavan. Eräänä päivänä, kun he olivat kahdestaan myöhään töissä, Laura ei enää kestänyt hiljaisuutta. Hän kääntyi Oskarin puoleen, ja heidän katseensa kohtasivat pidempään kuin yleensä.
"Oletko koskaan miettinyt, mitä jos... kaikki olisi toisin?" Oskar kysyi yllättäen, hänen äänensä hiljainen mutta latautunut tunteilla.
Laura tunsi, kuinka hänen sydämensä jätti yhden lyönnin väliin. Hän tiesi, mihin Oskar viittasi, mutta ei ollut valmis kohtaamaan sitä suoraan.
"En tiedä, mistä puhut", Laura vastasi epävarmasti, vaikka hän valehteli itselleenkin. Hän tiesi tarkalleen, mitä Oskar tarkoitti.
Oskar hymyili heikosti, mutta hänen katseensa ei hellittänyt. "Me tiedämme molemmat, että tämä ei ole pelkkää sattumaa."
Laura katsoi häntä hetken sanattomana, ja lopulta hän käänsi katseensa pois. Hänen mielessään oli myrsky, tunteet risteilivät, ja järki yritti pitää hänet pinnalla. Mutta hänen kehonsa reagoi eri tavalla – hän tunsi jännityksen heidän välillään, ja se oli vastustamatonta.
"Me emme voi", Laura kuiskasi lopulta, mutta sanat eivät tuntuneet omilta.
Oskar astui lähemmäs, ja Laura tunsi hänen läsnäolonsa voimakkaana. Hänen kehonsa jännittyi, ja samalla hän tunsi vastustamatonta halua olla lähempänä, olla Oskarin sylissä. Se hetki tuntui kestävän ikuisuuden, kunnes Oskar vihdoin astui kauemmas.
"Minä tiedän", hän sanoi hiljaa, ja hetki oli ohi.
Laura tunsi valtavan helpotuksen, mutta samalla hänessä kasvoi pettymys. Hän oli odottanut jotain – jotain, joka olisi antanut hänen tunteilleen luvan puhjeta täyteen kukkaansa. Mutta he olivat molemmat päättäneet, että tämä oli mahdotonta. Tämä oli kiellettyä, ja he tiesivät sen.
Päivät kuluivat, ja Laura yritti keskittyä Petriin. Hän yritti pakottaa itsensä tuntemaan saman intohimon, jota oli tuntenut Oskaria kohtaan, mutta jokin hänen sisällään oli muuttunut. Petri ei tehnyt mitään väärin – hän oli yhä sama ihana, luotettava mies, jonka Laura oli valinnut elämänkumppanikseen. Mutta hänen ajatuksensa olivat yhä Oskarissa.
Heidän yhteiset hetket toimistolla muuttuivat hiljaisemmiksi. Kumpikin tiesi, että heidän välillään oli jotain, mutta kumpikaan ei uskaltanut puhua siitä suoraan. Kielletyt tunteet paisuivat heidän sisällään, ja jokainen hetki, jonka he viettivät yhdessä, oli täynnä painostavaa jännitystä.
Eräänä iltana, kun Laura ja Petri istuivat kotona sohvalla, Petri käänsi yhtäkkiä katseensa Lauraan.
"Olet ollut etäinen viime aikoina", hän sanoi hiljaa.
Laura hätkähti ja tunsi syyllisyyden kasvavan rinnassaan. Hän tiesi, että Petri oli oikeassa. Hän oli ollut etäinen, mutta ei voinut kertoa miksi. Hän ei voinut sanoa, että hänen mielensä oli täynnä toista miestä, joka oli saanut hänet kyseenalaistamaan kaiken, mitä hän oli pitänyt tärkeänä.
"Anteeksi", Laura kuiskasi. "Minulla on ollut vain paljon töitä."
Petri hymyili ja tarttui Lauran käteen. "Tiedän sen. Mutta minä olen tässä, jos haluat puhua."
Laura nyökkäsi ja hymyili väkinäisesti. Hän rakasti Petria – ainakin hän halusi uskoa niin. Mutta jokin oli muuttunut, ja hän ei voinut enää kieltää sitä.
Seuraavana päivänä toimistolla oli poikkeuksellisen hiljaista. Laura tunsi olevansa epätavallisen levoton, ja hänen ajatuksensa olivat jälleen Oskarissa. Kun hän näki Oskarin ensimmäistä kertaa sinä aamuna, heidän katseensa kohtasivat, ja kaikki tuntui pysähtyvän hetkeksi. Oskar seisoi pitkään paikallaan, katsoen Lauran suuntaan, ja heidän välillään oli jälleen se tuttu jännite.
Iltapäivällä, kun muut olivat lähteneet, Oskar astui hiljaa Lauran työpisteen luo. He olivat kahdestaan toimistossa, ja Laura tunsi jännityksen kasvavan sisällään. Oskar ei sanonut mitään, mutta hänen katseensa puhui puolestaan. Laura tiesi, että nyt oli hetki, jolloin he molemmat joutuisivat tekemään päätöksen.
Oskar kumartui hänen ylitseen ja kuiskasi hiljaa: "Tiedätkö, että minulla on ollut tunteita sinua kohtaan siitä hetkestä lähtien, kun näimme toisemme ensimmäisen kerran?"
Laura hätkähti. Se oli ensimmäinen kerta, kun Oskar sanoi sen ääneen, ja se tuntui samalta kuin myrsky olisi iskenyt heidän ylleen. Hän ei tiennyt, miten vastata, mutta hänen sydämensä hakkasi kiivaammin kuin koskaan ennen.
"Oskar, me emme voi..." Laura aloitti, mutta hänen sanansa tukahtuivat hänen kurkkuunsa.
Oskar katsoi häntä intensiivisesti ja astui lähemmäs. "En voi enää teeskennellä, että tämä ei merkitse mitään. Me molemmat tunnemme tämän. Miksi meidän täytyisi kieltää se?"
Laura tunsi vastustamattoman halun vetää Oskar lähelleen, mutta hänen mielessään kaikui edelleen ääni, joka varoitti häntä. Tämä ei ollut oikein. Tämä oli vaarallista.
Mutta sitten, kaikki järki hämärtyi. Oskar kumartui lähemmäs ja painoi huulensa kevyesti Lauran huulia vasten. Se suudelma oli kuin sähköiskua – se sytytti kipinän, jota Laura ei ollut ennen kokenut. Hänen kehonsa reagoi välittömästi, ja kaikki kielletyt tunteet tulvivat hänen ylitseen.
Laura tiesi, että hänen olisi pitänyt vetäytyä, mutta sen sijaan hän vastasi suudelmaan. Se oli intohimoinen, kiireinen, ja
heidän tunteensa purkautuivat vihdoin vapaaksi. Se suudelma oli täynnä kaikkea, mitä he olivat pidätelleet viikkojen ajan – intohimoa, kaipuuta ja samalla syvää epävarmuutta siitä, mihin tämä johtaisi.
Oskarin kädet vaelsivat Lauran vartalon ympäri, ja Laura tunsi hänen kosketuksensa jokaisella hermollaan. Hänen hengityksensä muuttui raskaammaksi, ja koko maailma tuntui katoavan heidän ympäriltään. Oli vain he kaksi, heidän kehonsa ja se voimakas, kiihkeä tunne, joka oli pidätellyt heitä liian kauan.
"Oskar...", Laura yritti sanoa, mutta hänen sanansa hukkuivat suudelman alle. Hän tiesi, että heidän pitäisi pysähtyä, mutta hänen kehonsa ei totellut järkeään. Hän oli jäänyt tunteidensa vangiksi – se vetovoima, joka oli syntynyt heidän välilleen, oli liian voimakas torjuttavaksi.
Oskar painoi hänet hellästi toimistopöytää vasten, ja Lauran koko keho värähti hänen läheisyydestään. Hän tunsi miehen hengityksen kaulallaan, ja jokainen kosketus tuntui enemmän kuin pelkkä fyysinen kontakti. Se oli jotain syvempää, jotain, mikä liikkui tunteen tasolla.
"Olen miettinyt sinua joka päivä", Oskar kuiskasi hiljaa hänen korvaansa, hänen äänensä matalana ja täynnä latautuneita tunteita.
Laura ei saanut sanaa suustaan, vaan vastasi painamalla itsensä yhä lähemmäs häntä. Hänen ajatuksensa olivat hämärtyneet, ja hänen sydämensä sykki kovemmin kuin koskaan ennen. Tämä hetki tuntui väistämättömältä, ja samalla se oli vaarallinen – kaikki voisi muuttua yhdellä hetkellä.
Mutta he eivät voineet enää pysäyttää itseään. Kumpikin tiesi, että tämä oli kiellettyä, mutta juuri siksi se tuntui niin voimakkaalta. Oskarin kädet kulkivat pitkin Lauran vartaloa, ja heidän suudelmansa syveni entisestään. Jokainen hetki oli täynnä jännitettä, eikä kumpikaan halunnut sen loppuvan.
Heidän välisensä kemia oli räjähtänyt esiin, ja heidän liikkeensä olivat kiireisiä ja intensiivisiä. Laura tunsi Oskarin jokaisen kosketuksen syvällä sisällään, ja hänen mielensä hämärtyi kokonaan. Tämä hetki oli pelottava ja samalla kaikkein kiihkein, mitä hän oli koskaan kokenut.
Kun heidän hengityksensä lopulta rauhoittui ja he vetäytyivät toisistaan, Laura tunsi olevansa tyhjä, mutta samalla täynnä tunteita. Hänen mielensä oli täynnä ristiriitaisia ajatuksia. Hän ei tiennyt, mitä sanoa – mitä tehdä. Tämä hetki oli muuttanut kaiken, mutta samalla se oli tuhonnut sen, mitä hän oli yrittänyt pitää hallinnassa.
"Oskar, me..." Laura aloitti, mutta hänen äänensä petti.
Oskar katsoi häntä intensiivisesti, mutta hänen kasvoillaan näkyi syyllisyys. "Tiedän, Laura. Meidän ei olisi pitänyt... mutta en voinut enää pidätellä itseäni."
Laura kääntyi pois ja yritti koota itseään. Hän tunsi itsensä haavoittuvaiseksi ja hämmentyneeksi. Hän rakasti Petria, mutta samalla hän ei voinut kieltää tunteitaan Oskaria kohtaan. Hän oli joutunut ristiriidan keskelle – tunteidensa vangiksi.
Seuraavina päivinä Laura yritti vältellä Oskaria, mutta he eivät voineet pysyä erossa toisistaan. Heidän välillään oli nyt jotain, mikä ei enää pysynyt piilossa. Jokainen katse, jokainen kosketus oli latautunut, ja he molemmat tiesivät, että he olivat ylittäneet rajan, jota ei voitu enää perua.
Laura oli täysin hämmentynyt. Hänen elämänsä oli ollut järjestyksessä ennen Oskaria, mutta nyt kaikki tuntui olevan kaaoksessa. Hän rakasti Petria – ainakin niin hän oli aina uskonut – mutta Oskarin läsnäolo oli saanut hänet kyseenalaistamaan kaiken.
Hän tiesi, että hänen olisi tehtävä valinta, mutta se valinta tuntui mahdottomalta. Hänen sydämensä oli kahden miehen välissä, eikä hän tiennyt, mitä tehdä. Oskar oli saanut hänet tuntemaan asioita, joita hän ei ollut koskaan ennen tuntenut, mutta samalla Petri oli aina ollut hänen turvallinen satamansa.
Eräänä iltana, kun Laura oli yksin kotona, Petri tuli kotiin tavallista myöhemmin. Laura odotti olohuoneessa, yrittäen koota ajatuksiaan. Kun Petri astui sisään, hän näki heti Lauran kasvoilta, että jotain oli vialla.
"Mitä on tapahtunut?" Petri kysyi varovasti, ja hänen äänensä oli täynnä huolta.
Laura ei voinut enää pidätellä itseään. Kaikki hänen sisällään tuntui purkautuvan esiin, ja hän purskahti itkuun. "Olen tehnyt virheen", hän kuiskasi nyyhkyttäen. "En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä."
Petri istuutui hänen viereensä ja tarttui häntä kädestä. "Laura, mitä sinä puhut? Kerro minulle."
Laura katsoi häntä silmiin, ja hänen sydämensä oli raskas. Hän tiesi, että nyt oli aika kohdata totuus – tehdä valinta, jota hän oli pelännyt niin kauan.
"Minä... minä olen tuntenut jotain toista kohtaan", Laura myönsi hiljaa, ja hänen äänensä murtui. "En tiedä, miksi, enkä halunnut tätä, mutta... se vain tapahtui."
Petri vetäytyi taaksepäin, ja hänen kasvoillaan näkyi järkytys ja tuska. "Oletko pettänyt minua?" hän kysyi, ja hänen äänensä oli hiljainen, täynnä pettymystä.
Laura ei voinut katsoa häntä suoraan silmiin. "En... en tiedä, miten tämä tapahtui. Se ei ollut suunniteltua, mutta... se vain tapahtui."
Petri nousi ylös ja käveli hitaasti pois, jättäen Lauran yksin olohuoneeseen. Laura tunsi olonsa pieneksi, rikkinäiseksi. Hän oli menettänyt kaiken hallinnan tunteistaan, ja nyt hänen elämänsä oli kuin palasina hänen ympärillään.
Ajan myötä Laura joutui tekemään raskaita päätöksiä. Hän tiesi, että hänen ja Petrin suhde oli muuttunut pysyvästi, eikä sitä voisi enää korjata. Petri oli etäinen, ja vaikka hän ei suoraan sanonut sitä, Laura näki hänen silmistään, ettei mikään olisi enää ennallaan.
Oskar pysytteli etäällä, antaen Lauralle tilaa, mutta he molemmat tiesivät, että heidän välillään oli vielä jotain. Se vetovoima ei ollut kadonnut, vaikka he olivat yrittäneet haudata sen syvälle. Mutta Laura ei ollut enää sama ihminen. Hän oli joutunut kohtaamaan omat tunteensa ja tekemään valinnan, joka oli lopulta rikkonut hänen elämänsä tasapainon.
Laura seisoi rannalla eräänä iltana, katsellen auringonlaskua. Hän tunsi olevansa yhä tunteidensa vanki, mutta samalla hän tiesi, että hänen oli opittava elämään niiden kanssa. Hän ei ollut enää varma, mitä tulevaisuus toisi tullessaan, mutta hän tiesi, että hänen oli jatkettava eteenpäin – löytäen oman polkunsa, vaikka se olisikin erilainen kuin mitä hän oli suunnitellut.